Epätasapainoinen hengitys ja psykofyysinen hengitysterapia

Epätasapainoinen hengitys

Epätasapainoisella hengityksellä tarkoitetaan epätarkoituksetonta hengitystä. Hyperventilaatio on yksi esimerkki epätasapainoisesta hengityksestä. Keuhkoja tuuletetaan liikaa, yli niiden aineenvaihdunnallisten tarpeiden. Hyperventilaation seurauksena veren hiilidioksidipitoisuus laskee ja happoemästasapaino muuttuu (happamasta emäksiseksi). Hapen kuljetus soluihin vaikeutuu ja solujen aineenvaihdunta heikkenee. Hyperventilaation vuoksi myös sympaattisen hermoston ja liike- ja tuntohermoston aktivaatio lisääntyy. Hyperventilaatio muuttaa kehon ja mielen toimintaa verenkierron, aineenvaihdunnan ja hermoston toiminnan muuttumisen kautta. 

Hyperventilaation oireet ovat moninaiset. Hengitys muuttuu (hengästyminen, hengenahdistus, pinnallinen hengitys, syvät huokailevat hengen vedot). Sydämen syke kiihtyy ja voi ilmetä pistävää kipua rinnassa sekä sydämen tykytystuntemuksia. Mahasuolikanavan oireina esiintyy suun kuivumista, palan tunnetta kurkussa, nielemisvaikeutta, pahoinvoinnin tunnetta, ilmavaivoja, röyhtäilyä, ylävatsakipuja ja suolistospasmeja. Sympaattisen hermoston aktivaation vuoksi lihasten jäykkyys, vapina ja kouristukset lisääntyvät (etenkin raajoissa, kasvojen ja puhe-elinten alueella sekä rintakehän alueella). Keskushermoston oireina esiintyy huimausta, näön hämärtymistä, kaksoiskuvia ja tajunnanmenetyskohtauksia. Ääreishermoston oireita ovat pistely, tunnottomuus ja kylmäntunne (käsivarret, sormet, alaraajoissa ja suun ympärillä). Hyperventilaation yleisoireita ovat väsymys ja unihäiriöt. Psyykkisinä oireina esiintyy: yleistä jännittyneisyyttä, tuskaisuutta, rauhattomuutta, epätodellisuuden tunnetta sekä paniikin-, kontrollinmenetyksen-, ja kuoleman pelkoa. 

Hengitysterapian tavoitteet 

Psykofyysisen hengitysterapian tavoitteena luonnollinen ja tarkoituksenmukainen hengittäminen. Sen tavoitteena on myös lisätä ihmisen tietoisuutta tunteista, ajatuksista, kehotuntemuksista, omista rajoista ja tilasta. Sen avulla ihminen tulee tietoisemmaksi myös siitä, miten hengitys muuttuu vuorovaikutustilanteissa sekä hän oppii olemista, läsnäoloa ja hellittämistä. Hengitysterapiassa ei ole vain kyse oikean hengitystekniikan oppimisesta, vaan luvan antamisesta itselle; ihmisellä on lupa olla olemassa sellaisena, kun hän on. 

Hengitysterapian harjoitteet

Olemisen tilan harjoitteleminen

Olemisen ja hyväksyvän läsnäolon harjoittaminen sekä oman hengityksen havainnointi. Hengitysterapia aloitetaan olemisen tilan harjoittelemisesta (lupa siihen, että voi vain olla). Olemisen tilassa ihminen voi opetella havainnoimaan tuntemuksiaan ja kehollisia kokemuksiaan ilman arvostelua. Havainnoinnin voi aloittaa, vaikka omasta hengityksestä. Hengitystä ei pyritä muuttamaan, vaan se hyväksytään sellaisena, kun se on. 

Hyväksyvä läsnäolo tukee todellisuuden havaitsemista ja lisää sallivuutta itseä kohtaan sekä auttaa pysähtymään tähän hetkeen. Hengityksen muuttamisen perustana on että, ihminen antaa luvan itselleen olemiseen ja suhtautuu itseensä sallivasti. Hyväksyvä asennoituminen ja toisen ihmisen tuki auttavat luomaan rauhoittavia mielikuvia, joilla voi rauhoittaa itseään ja hengitystään. 

Hengitysharjoitukset aloitetaan aluksi oman hengityksen havainnoimisesta paikallaan ollessa (istuen, makuulla, seisten). Havainnoidaan sitä, kuinka ilma virtaa sisään ja ulos sieraimista sekä sitä, mikä kehon osa liikkuu hengityksen tahdissa. Samalla havainnoidaan hengityksen rytmiä ja siinä esiintyviä taukoja (uloshengityksen jälkeinen tauko). Hengityksen tapa ja rytmi on jokaiselle yksilöllinen ja kertoo ihmisen olemisen tavasta. 

Hengitystä voi myöhemmin havainnoida myös arkiaskareissa ja liikkeellä ollessa sekä vuorovaikutustilanteissa. 

Hengitysharjoitteiden tukena käytettään (positiivisia) mielikuvia, jotka vahvistavat yhteyttä omiin keho - ja vuorovaikutuskokemuksiin. Mielikuvien synty on mahdollista vain, jos varhainen vuorovaikutus on ollut riittävän turvallista ja tukevaa. Mielikuvien synty edellyttää että, ihminen sallii itselleen oman olemassaolon, tiedostaa oman hengityksensä ja hänellä on kokemus oman kehon elävyydestä. 

Musiikin käyttö hengitysharjoitusten yhteydessä luo hyvän pohjan assosiaatioiden ja mielikuvien synnylle. 

Maadoittumisen ja virtaamisen harjoittelu

Hengitykselle on ominaista dynaamisuus, tauot ja virtaaminen. Virtauksen tunne kehittyy riittävän hyvässä varhaisessa vuorovaikutuksessa, jossa lapsi on kokenut kannattelua ja luottamusta. Sen avulla lapsi oppii myös ilmaisemaan tunteitaan ja luottamaan oman kehon tuntemuksiin sekä elävöittämään kehoaan ja mieltään. Virtaamisen tunne näkyy hengityksessä edestakaisena aaltoliikkeenä ja tuntuu kehossa ja mielessä. kokonaisvaltaisena elävyyden ja vapautumisen tunteena. Virtauksen kautta luomme suhteemme maahan ja painovoimaan. Virtauksella ja sen yhteydellä painovoimaan, on vaikutuksia hengitykseen. Vapaa virtaus ja hyvä maadoittuminen vapauttavat hengitystä.

Tuen puute (varhaislapsuudessa) ja liiallinen itsensä kannattelu näkyy aikuisena epätasapainoisena hengityksenä, lihasjännityksinä, huimausoireina ja vaikeuksina rentoutua ja nukkua. 

Maadoitus- ja kehontiedostamisharjoitteiden avulla parannetaan suhdetta alustaan ja koko kehon virtausta. Harjoitteet vahvistavat myös minätunnetta ja tasapainottavat elimistön toimintaa. 

Kehon sisä- ja ulkorajoja vahvistavat harjoitukset

Epätasapainoisesta hengityksestä kärsivillä on usein haasteita omien rajojen ja erillisyyden kokemisessa. Ennen varsinaisia hengitysharjoituksia tulisikin ohjata kehon rajoja vahvistavia harjoituksia. Rajojen hahmottamisen kautta ihmiselle kehittyy kyky havainnoida, mitä itsessä tapahtuu; aistia sisätilan kokemuksissa ja rytmeissä tapahtuvia muutoksia, huomata virtausta ja siinä tapahtuvia muutoksia, tiedostaa ruumiin aukkoihin liittyviä kokemuksia ja kehon eritteisiin ja tuotteisiin liittyviä mielikuvia. 

Kehon ulkorajoja vahvistavia harjoitteita ovat mm. oman kehonkuvan piirtäminen (mielikuvissa, toisen tai itsen piirtämänä, joko kädellä tai kynällä, pallolla) ja lihasten voimakas jännittäminen, kehon painelu käsillä sekä painopeiton, piikkimaton, hernepussien käyttö.

Kehon sisätilan rajoja voidaan tutkia sisäänhengityksellä; havainnoimalla rintakehän ja vatsan liikettä sisäänhengityksen aikana. 

Passiivinen uloshengitysharjoitus

Varsinaiset hengitysharjoitukset aloitetaan passiivisesta uloshengityksestä. Uloshengityksen annetaan tapahtua ilman aktiivista ponnistelua (hellittäen) ikään kuin irrottaisi ilmapallon suusta nyörin (pallea rentoutuu mahdollistaen uloshengityksen jälkeisen tauon). Samalla tarkkaillaan sitä, mitä kehossa tapahtuu hellittämisen aikana. Rentoa uloshengitystä vahvistavia sanoja ovat hellittäminen, irti päästäminen, virtaamisen tunne sekä sallia tapahtua itsestään. 

Uloshengityksen jälkeinen tauko -harjoitus

Epätasapainoiselle hengitykselle on tyypillistä veren hiilidioksidipitoisuuden lasku. Veren hiilidioksidipitoisuuden lasku kiihdyttää hengitysrytmiä ja tekee hengityksestä pinnallista ja altistaa hyperventilaatiolle. Veren hiilidioksidipitoisuutta voidaan nostaa uloshengityksen jälkeisellä tauolla, liikunnalla sekä hengittämällä vähemmän, luonnollisesti ja tarpeen mukaan. 

Tauko rytmittää hengitystä ja pitää sisällään olemisen ja tekemisen perusdynamiikan. Tauon avulla ihminen oppii sietämään itsessä olevaa tyhjyyttä. Tyhjä tila mahdollistaa tunteiden ja mielikuvien esille nousemisen. Tauko on kuin meren aallon hiipuminen rantahietikolle. 

Avustettu uloshengitysharjoitus

Uloshengitystä voidaan myös avustaa. Terapeutti voi avustaa asiakkaan uloshengitystä omilla käsillään, pallolla. Avustettu uloshengitys voidaan tehdä erilaisissa alkuasennoissa; kyljellä, selällään, vatsallaan. Painelu kannattaa tehdä asiakkaalle sopivalla paineella ja voimakkuudella. Avustetussa uloshengityksessä on hyvä pitää taukoja ja edetä rauhallisesti. 

Aktiivinen uloshengitysharjoitus

Aktiivista uloshengitystä voidaan harjoitella mm. yhdistämällä uloshengitykseen ääni, liike, tai mielikuva. Asiakas voi liittää uloshengitykseen esim. jonkin vokaalin, sanan, liikkeen, joka vahvistaa kuvaa siitä, mistä hän haluaa päästä irti (kipu, jännitys, ahdistus). 

Sisäänhengitysharjoitukset

Sisäänhengitystä kannattaa harjoitella nenän kautta. Nenähengitys suojaa hyperventilaatiolta (sisään otettava ilmamäärä pysyy paremmin hallinnassa) ja se lämmittää, kosteuttaa ja suodattaa hengitysilmaa. Sisäänhengitys on saamista. Voimmeko antaa ilman virrata itseemme ilman ponnisteluja? Voimmeko antaa itsellemme luvan saada? Riittävän turvallinen ja vastavuoroinen, hyväksyvä varhainen vuorovaikutus mahdollista luontevan sisäänhengityksen ja hengityksen säätelyn. Sisäänhengitysharjoitukseen voidaan liittää jokin miellyttävä mielikuva (meri, metsä, kukka), jotka voimistavat halua hengittää syvään sisään. Sisäänhengityksen kautta voimme tutustua myös kehon rajoihin sisältäpäin. 

Harjoitukset, jotka yhdistävät liikkeen ja hengityksen 

Liike avustaa hengityksen virtaamista, rytmitystä ja toisaalta vapaa hengitys tukee liikettä. Hengitykseen yhdistetty liike voi olla alussa pieni (esim. vain sormien liike), ja myöhemmin suurempi (raajojen liikuttelu), koska alussa voi vaikeaa keskittyä kahteen asiaan samaan aikaan (hengitys ja liike). Oleellista on se, miten liike suoritetaan, ei se, mikä liike on. Luonnolliselle liikkeelle ja hengitykselle on ominaista luonnollisuus, taloudellisuus ja helppous. Jokaisella ihmisellä on oma yksilöllinen tapa liikkua ja hengittää, joka kuvastaa hänen olemassa olon tapaa. Liikkeen avulla voidaan tutkia myös sitä, miten eri liikesuunnat ja voimat vaikuttavat hengitykseen sekä miltä oma voima tuntuu suhteessa toiseen ihmiseen. 

Vuorovaikutukselliset hengitysharjoitukset

Hengitysharjoitukset, jotka tehdään pareittain tai ryhmässä parantavat itsetuntemusta. Vuorovaikutustilanteissa voidaan tutkia sitä, mitä omassa hengityksessä tapahtuu ja miten sen muutokset vaikuttavat koko kehoon ja mieleen. 

Pariharjoitteilla voi saada kokemuksen kannatelluksi, hoivatuksi tulosta ja yhteisestä rytmistä, joka voi olla korjaava vuorovaikutuksellinen kokemus. Toinen pareista istuu toisen takana ja hengittää edessä istuvan parin puolesta. 

Tila- ja reviiriharjoitteiden avulla mahdollistuu oman erillisyyden, tilan, ulkorajojen tutkiminen ja hahmottuminen. Oma tila tuo turvallisuutta; oman tilan sisällä on lupa olla turvassa. Tilaharjoitteiden tavoitteena on oman tilan hahmottumisen lisäksi myös potentiaalisen tilan luominen. Potentiaalisessa tilassa ihminen kykenee tekemään kompromisseja omien ja toisten tarpeiden välillä sekä toisaalta puolustamaan omia tarpeitaan. Esimerkkinä reviiriharjoituksesta voi olla seuraava. Toinen pareista seisoo paikallaan, kun toinen pareista lähestyy häntä. Paikallaan seisova pari kuulostelee, milloin lähestyvä pari astuu hänen tilaansa ja pysäyttää hänet sitten sanomalla “seis”. Tilaharjoitus on lähes samankaltainen kuin edellä kuvattu harjoitus, mutta siinä paikallaan oleva pari pysäyttää lähestyvän parin jo ennen kuin pari astuu hänen reviirilleen. 

Jämäkkyys- ja itsekunnioitusharjoitteiden avulla ihminen oppii kunnioittamaan ja arvostamaan omia tunteita, ajatuksia, kehoaistimuksia, hengitysrytmiä sekä kehon rajoja, erillisyyttä. 

Lähteet:

Martin. M ja Seppä M. sekä Lehtinen P. ja Törö. T. Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena. 2014. Mediapinta Oy.